Tulisijat ja remontit avaimet käteen -periaatteella

40 vuoden aikana olemme työskennelleet useissa erilaisissa kohteissa ja kokemuksemme myötä voimme todeta, että tulisija on mahdollista sijoittaa myös erikoisempiin paikkoihin. Hyvin suunniteltu ja mitoitettu takka saadaan sijoitettua asiakkaan toiveiden mukaisesti ja tehtyä toimivaksi asiantuntevan ammattilaisen avustuksella. Myös turvallisuus on tulisijan rakentamisessa ensijaisen tärkeää, ja teemmekin kaikki työt tarkasti säädöksiä mukaillen. Ammattilaisen rakentamana ja viimeistelemänä työn jälki on aina tasaista ja siistiä.

Perinteiset takat valmistamme alusta loppuun itse, jolloin voit olla varma työn korkeasta laadusta ja kestävyydestä. Takat saatte halutessanne myös haudutus- tai leivinuunilla. Valmistamme myös puuhellat, halutessanne lasiluukulla, jonka voimme valmistaa itse tuotantotiloissamme.

Valmistamme lisäksi erikoistulisijat ja -takat asiakkaan toiveiden mukaan. Teemme esimerkiksi takat paistouunilla itse, joko tarvikkeineen tai osatarvikkeineen pakettina, savusaunan kiukaat lasiluukuilla sekä vesikiertoiset takat. Valikoimastamme löydätte myös klassiset pönttöuunit, joiden koko määräytyy tarpeen, tilan ja huonekorkeuden mukaan. Jo pienellä puumäärällä lämpiävä pönttöuuni toimiikin erinomaisesti tilan katseenvangitsijana lämmönlähteen lisäksi.

Käytämme kaikissa tulisijoissamme omaa runkorakennettamme ja olemme saaneet valmistamistamme tulisijoista hyviä kokemuksia käyttötestauksissa; jo pienellä puumäärällä lämmönvaraus on saatu kestämään jopa neljä vuorokautta.

Teemme lisäksi ulkomuuraukset ja -pinnoitukset, monipuoliset laatoitustyöt, kylpyhuone- ja saunaremontit sekä tulisijojen korjaukset. Kaikki työt teemme tarvikkeineen ja materiaaleineen, täydellisenä palveluna.

Palveluvalikoimaamme kuuluvat

  • Takat (halutessanne haudutusuunilla tai leivinuunilla)
  • Leivinuunit
  • Puuhellat (lasiluukulla)
  • Erikoistulisijat
  • Pönttöuunit
  • Savusaunan kiukaat (lasiluukulla)
  • Vesikiertoiset tulisijat
  • Tulisijojen korjaukset
  • Ulkomuuraukset ja -pinnoitukset
  • Laatoitustyöt
  • Kylpyhuone- ja saunaremontit

Ota yhteyttä ja kysy lisää palveluistamme!

Tehdään asuntoosi tulisija, joka vastaa toiveitasi ja tarpeitasi.

T:mi Eino Marttila

Suokuja 15, 90940 Jääli
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.